Kiina koko maailman vesiongelmien polttopisteessä - katso miksi

Vaikka Kiinalla menee kansantalouden kasvulla mitaten kovaa jo kolmatta vuosikymmentä niin sen maksama hinta siitä on myös kova. Maata uhkaa ennennäkemätön vesiongelma, jonka ratkaisemiseen sillä menee lähivuosina satoja miljardeja euroja ja jonka korjaamisen kesto tullee menemään vuosikymmeniä. Kiinan ongelma koskettaa globaalisti myös muita maita sillä maa käyttää yksistään noin viidenneksen maailman puhtaasta makeasta vedesta jo nyt - vaikka sen omalla maaperällä on siitä vain noin 7%. Kun pääosa vesivarannoista on lisäksi muualla kuin ihmiset ja teollisuus - ja pääosa niistäkin on jo saastunut - ei asioita voida korjata enää aivan pienillä toimenpiteillä.

Suomen Kiinan suurlähetystön keväällä 2014 julkaisema raportti maan hälyttävästä vesitilanteesta on karua luettavaa. Raportin luettuaan on helppo ymmärtää, että Kiinassa jos missään yksittäisessä maailman maassa, ymmärretään veden arvo ja merkitys. On hyvä että asiaan on viimein herätty ennenkuin se on myöhäistä. Samalla voi huomata alkanut korjausoperaatio on yksi suurimmista vesialan liiketoimintamahdollisuuksista ja markkinoista tulevaisuuden teknologisille, uuden sukupolven vesiratkaisuille ja -innovaatioille maailmassa. Kun maailma miettii miten se ratkaisee vesilaitosten tehontonta toimintaa, vesihävikkiä ja vesilaskutusta Kiina aloittaa takamatkalta lähes kaikessa aina saastuneiden vesivarantojen puhdistamisesta alkaen.

 Kiinan vesitilanne.pdf (422733)